keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Mässymokat

Kokkailu on kivaa, kaikki muut mielipiteet ovat vääriä.

Nyt kun tämä on sanottu, edetään suoraan asiaan. Kaikki kokkikolmossessiot eivät aina mene putkeen. Mikään ei ole hienompi tunne, kun tajuaa, että gourmesafkani ainekset, jotka ovat kasvatettu ympäri maailmaa, lennätetty saasteisilla lentokoneilla tänne pohjoiseen, pakattu viiteen kiloon muovia, lämmitelty, pakasteltu, uudelleenlämmitelty, roudattu vanhoilla rekoilla Alepaan, pidetty viileinä kolme vuorokautta, ja valmisteltu vielä kotona, menivätkin aivan totaalisen pieleen sen takia, että lisäsin lopuksi vahingossa liikaa sitruunamehua. Puuh. Ei tule hirveän eko olo.

Tässä vaiheessa pilalle mennyt illallinen kannattaa heittää bioroskiksen vieressä seisovaan metallinkeräykseen - ihan vaan vittuillakseen maailmalle.

Itsekriittisyyden ja neuroottisen vaatimattomuuden ollessa trendikästä Suomessa, mainittakoon asioita mäiskeenlaitossa, jotka voivat mennä pieleen. Kaikissa esimerkeissä puhuu kokemuksen syvä rintaääni.

1. Pavut:

Itsevalmistetut pavut pieksevät purkkipavut kuin konkistadorit viattomat eteläamerikkalaiset. Valmistuksessa on kaksi osaa: liotus ja keittäminen. Tämä sen takia, että pavut ovat aluksi rutikuivia. Liotus on yllättävän helppoa - lisää vettä ja odota kärsivällisesti kolmasosavuorokausi (odotusaktiviteettivinkki: nuku). Tämän jälkeen papuja keitetään oikea aika. Liian lyhyt aika voi olla fataali, joten ruoka ei käy munchies-tiloihin. Esim. kidney-papuja keitetään noin 1,5 tuntia. Mungpapuja keitetään kuitenkin vain 12 minuuttia. Tämä on hyvä hoksata ennen kuin on keittänyt kumpiakin papuja yhtäaikaa reilun tunnin, sillä mungpavut ovatkin tässä ajassa muuttuneet mielenkiintoiseksi, iloisen vihreäksi mutta ikävä kyllä myrkylliseksi laardiksi. Haju muistutti jännittävästi paskaa.

Otin kokkaillessani pavuista jopa valokuvan (noin 50 minuutin keittämisen jälkeen). Tarkoitus oli liittää se rehvastellen blogiini otsikolla "näin se tehdään". Toisin kävi.

2. Kesäkurpitsat:

Kesäkurpitsoja voi kesällä suikaloida ja pakastaa. Kun ne sitten lopputalvesta löytyvät sieltä pakkasen perältä unohdettuina, ja olisi tarkoitus sulattaa pakastin, voi poisheittämisen sijaan harkita niiden syömistä. Kesäkurpitsapasta on hyvää mutta se voi olla myös pahaakin.

Kesäkurbizat ovat about 99% vettä. Ne pitää sulattaa ja kuivattaa kunnolla ennen paistamista. Siis oikeasti kunnolla. Paskiaiset ovat lähes pelkkää vettä. Kun vesi on riistetty, ne voi paistaa pannulla öljyssä ja maustehässäköidä herkullisiksi. Näin kävi kerran, nam nam. Toisen kerran en tajunnut kuivausta, vaan heitin puoliksi jäässä olevat kurpitsasuikaleet pannulle. Jään sulaessa siitä tulikin kesäkurpitsakeitto. Hm. Mössöinen, äärimmäisen vetistä hedelmälihaa sisältävä, ei-miltään maistuva kesäkurpitsasotku ei ole hyvää, vaikka, vittu, kuinka käyttäisi Jamie Oliverin suosittelemaa tuorepastaa ja kallista oliivioljyä.

3. Letut:

Letutkin voivat mennä pieleen. Riittää, että vaihtaa "crackjauhot", eli valkoiset vehnäjauhot, täysjyväjauhoihin. Ne käyttäytyvätkin eri tavalla, esim. ne tykkäävät polttaa letut pannuun kiinni ja muuta sopimatonta. Tätä en ikinä antanut itselleni anteeksi. Jeesuskaan ei antanut.

4. Chili:

Älä kaiva nenää chilin käsittelyn jälkeen. Tai yleisesti: älä kaiva neniä.

5. Itsetehty sitruunajäätee:

Kylmää vettä, Earl Grayn sitruunanmakuista mustaa teetä, viisi teelusikallista sokeria. Never again.

---

Lopuksi, viimeistelen jakamalla erään ruuanlaiton kulmakivistäni: pahanmakuinen ruoka ei parane lisäämällä suolaa. Se vaan pahenee. Heitä safkat lasinkeräykseen ja aloita alusta.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Pitkän fledan hypetys

Suurimpiin viimeaikaisiin saavutuksiini kuuluu pitkiksi päässeet hiukseni. Merkittäviä ponnistuksiahan tämä suoritus ei sinänsä vaadi - paljon vaikeampaa on pysäyttää hiusten kasvu kokonaan. Koska kohtaan tämän tilanteen ensimmäistä kertaa, on hyvä istahtaa alas ja yytsiä sen hyviä ja huonoja puolia. Ihan vain siltä varalta, että joku suunnittelee kokeilevansa pitkää reuhkaa. Yleistä optimismia tukien mainittakoon positiiviset seikat ensin.

+ Yhteenkuuluvuus muiden pitkätukkaisten kanssa. Helpottaa lisäksi hipiksi leimautumista.
+ Jos letti on riittävän pitkä, sen saa nipulle. Tämä takaa miellyttävämmän arkielämän, jos vertaa esim. puolipitkään otsatukkamalliin, joka on aina vähän ikäänkuin tiellä, ja jota ei saa mitenkään kuriin.
+ Hiusten hulmuaminen on globaalisti cool asia ja avaa mahdollisuuden itseironisille pokaustoimenpiteille.
+ Lyhyiksi vaihtaminen helppoa ja nopeaa, kun taas toisin päin ei.

- Likaantumisprosessi nopeutuu eksponentiaalisesti
- Estää uran puolustusvoimissa
- Ulkopuolisuus lyhyttukkaisten keskuudessa. Pitkien hiusten hienouden perustelu näille henkilöille on oman kokemukseni mukaan mahdotonta (vrt. tieteellinen perustelu fundamentalistikristitylle).
- Kuristumisvaara (harvinainen)

Lopuksi lyhyt ohjeistus miten pyyhkeestä tehdään turbaanityylinen nippu pään ympärille suihkun jälkeen.

1. Katso alaspäin, kerää hiukset ja roikota kaikkia alaspäin. Aseta pyyhe takaraivon päälle.
2. Rullaa pyyhe tiukaksi pötkyläksi hiusten jäädessä nalkkiin sisälle.
3. Kun rulla on valmis, heitä se nojaamaan taaksepäin.

Valmista! Avaa nelosbiisoni ja nauti uudesta supermiehekkäästä olotilastasi.