tiistai 3. toukokuuta 2011

Lintujen ruokaa, sanon minä

Tuhousnaattori vihaa avoimesti kaikkea, joka sanoo "bzz". Tähän ei tosin kuulu asiat, jotka sanovat sen vahingossa, kuten esimerkiksi vastasyntynyt lapsesi tai jonkun häiriintynyt mopsi. Tarkoitan pimpiäisiä - niitä pörrääviä paskiaisia, joiden yhteinen kutsumus on lentää korvaani. Liian monta kertaa (2) on kimalainen tai joku vastaava kusipää tahalleen edennyt kuuloputkeeni ihan vain visiitille, niin kuin sillä olisi ollut joku tärkeä tehtävä siellä. Liian monta kertaa (3) on myös vastaavanlainen ekosysteemin muka tärkeä elementti herättänyt minut aamuvarhain iloisella surinallaan - kasvojeni edessä.

Tuhousnaattori lainaa fiksumpiaan sanoin: fuck the insects!

Nämä siivekkäät riiviöt tulevat kutsumatta koteihimme avoimista ikkunoista juuri silloin kun lämpötila kerrankin ikkunoiden avoina pitämisen sallii. Joskus heitä saapuu kerralla useampi - jengimentaliteetti on heillä selkeästi hallussa - jolloin paniikki on jo vähintään massiivinen. Näillä pörriäisillä on kuitenkin yksi yhteinen heikkous: imurit. Pitkäputkinen, standardinomainen imuri tuhoaa kutsumattomat vieraat välittömästi, ja, mainittakoon, vaikka se ei kuulu tämän tekstin luonteeseen, humaanisti! Fiksu ihminen pitää imuriaan jatkuvasti töpselissä, jotta hän on aina valmiina taisteluun. Muista: vaikka me nukumme öisin, he eivät. He juonivat.

Kunnon imurin puutteessa voi käydä lähitaisteluun rikkaimurilla. On kuitenkin huolella sisäistettävä, että rikkaimurista pystyy mahdollisesti pakenemaan - entistä raivokkaampana. Haarniskaksi voi valita sadetakin sekä tiskihanskat mutta näiden pukeminen päälle vie arvokasta aikaa. Pidä koko taistelun ajan hyökkäjää jatkuvasti silmällä, ja jos huomaat surinan vaimenneen, varaudu pahimpaan. Ehkä se on livahtanut paitasi alle. Tällöin riennä suihkuun aikaa hukkaamatta.

Nyt tiedätte miten taistella yhteistä vihollistamme vastaan. Levittäkää sanaa!