tiistai 15. helmikuuta 2011

Plekseissä

Pleksit tekevät ihmisestä varsin seksikkään, viksun näköisen, sekä noin 30 grammaa painavamman. Kaikille, jotka eivät hesalaista slangia snaijaa, pleksit tarkoittavat silmälaseja ja/tai aurinkolaseja, riippuen koulukunnasta. Minulle käy kummatkin. Kuvassa 1 on piirretty silmälasit mallia Punavuori.

Kuva 1. Silmälasit.

Silmälasit ovat lievästi ärsyttävät. Niille, joille lasien tarve kasvaa iän myötä, älkää kuitenkaan huolehtiko liikaa. Enemmän kannattaisi huolehtia esimerkiksi lähestyvästä putkiremontista. Ne maksavat meinaan ihan saatanasti. Tätä en voi sanoa kokemuksesta mutta olen kuullut tarinoita. Siis joku viiskytdonaa! Mulla on tällä hetkellä tilillä about 47 euroa, eli enää puuttuu se viiskytdonaa miinus nelkytseittemän euroa. Mutta yritetään pysyä aiheessa, joka on silmälaseista epäjärjestelmälliseti esitelmöiminen niille, jotka eivät laseja omista. Vanhat konkarit voivat nyökytellä coolisti mukana. Käytetään jälleen kerran ranskalaisia viivoja (ranskaksi ehkä: lignes françaises):
  • Lapsuuden traumat: Luokalla kolme näin enää vain ekat kaksi riviä eri suuntiin pyöritetyistä E-kirjaimista. Instrumentariumin syyssembaloista poistamani upouudet pokat toimivat mutta näyttivät koomisilta - ihan kuin en olisi ala-asteella näyttänyt jo tarpeeksi joltain surulliselta juurekselta. Mitään suurempia disautuksia en saanut osakseni, onneksi. Pitkäaikaisin kaverini oli kuitenkin poikkeus, häntä kikatutti äärimmäisen paljon (mainitsin tästä myöhemmin hänen häissään bestmanin puhetta pitäessäni). Lasit eivät kuitenkaan olleet niin trendikkäitä 90-luvun puolessavälissä kuin ne ovat nykyään. Näinä päivinä näkee jopa silmälaseja ilman vahvuuksia. Tyylisyistä siis. Haukun heitä poikkeuksetta rillirouskuiksi.
  • Ei-suunniteltu nukahtaminen on vaikeampaa. Sankahirviöt päässä kun ei voi nukahtaa kyljelleen. Se sattuu ja lasit vaihtavat muotoa. Tietysti pian tapahtuvaa nukahtamista voi ennakoida sijoittamalla lasit sivuun mutta kysypä itseltäsi: onko se sama asia? Vastaan nopeasti puolestasi: ei ole. Vapautta rajoitetaan. Siis vapaasti nukahtamisen vapautta.
  • Hyviin puoliin kuuluu turpaansaamisen riskin pieneminen! Stereotypistä mutta totta. Tästä minulla on jopa kokemus: sen sijaan, että eräs herrasmies vuosia sitten löi minua naamaan, hän ilmoitti, että ei rillipäitä voi lyödä, ja mottasi sen sijaan kaveriani.
  • Niin, ja laseja ei aina tykätä anneta tuttaville kokeiluun. Tätä ei yleensä käsitetä mitenkään, esim. "anna nyt mun kokeilla, mikä siinä muka on täh?" Minäpä kerron mikä siinä muka on täh - syitä on jopa kaksin kappalein. Ensimmäinen syy: ne ovat hyvin henkilökohtaiset. Meinaan, että niitä pidetään naamalla lähes koko ajan. Siis ihan koko ajan. Ja toinen syy: minua ei kovasti miellytä, kun lasejani kokeilevat tuttavat nauravat ja hokevat "vittu tää näyttää seolta, ihan kierolta, tulee pää kipeeks, hohoo!" Hohoo vittu itelles ja anna mun pleksit takasi.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Vinkkikorneri: ohittaminen

Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään:

- ne, jotka odottavat rehellisesti vuoroaan jonoissa (lue: idiootit)
- ne, jotka eivät ole idiootteja

Jonoja voi havaita kaikkialla. Siis, hyi, ihan joka puolella. Joskus tuntuu, että elämä on pelkkää odottelua, eikö? Jokainen kuitenkin tietää, että osa meistä on hieman tärkeämpiä kuin muut, joten ajoittainen ohittelu jonossa on täysin perusteltavaa. Tuhousnaattorin vinkkikorneri tarjoaakin seuraavaksi ohittelun peruskurssin, jonka jokainen itseään arvostava yksilö nyt lukaisee.

- Bussijonot

Usein nyssen saapuessa pysäkille ihmiset ajautuvat jonomaiseen muodostelmaan. Pelimies arvioi mihin bussin etuovi tulee sijoittumaan pysäkillä ja hakeutuu tähän kohtaan. Välillä sitä kuitenkin estimoinnit menee mönkään ja joutuu jonon hännille. Peli ei ole tällöin kuitenkaan menetetty, jos pystyy pitämään pään kylmänä. Usein bussin ja jonon väliin jää nimittäin pieni rako, jota pitkin pääsee ohittamaan. Tämä rako kulkee nimellä "pelimieskaista" ja sitä on syytä hyödyntää aina tilanteen salliessa. Kävele käytävää pitkin bussin ovelle ja tunge sisään.

Kuva 1. Pelimieskaista.

- Kassajonot

Miksi kaupassa pitäisi joutua jonottamaan, jos kerta on tullut ostamaan vain kaljaa? Kaupassa odottaessa tulee helposti inhottavan kuuma, jos on talvitakit ja pitkät kalsarit päällä. Jos olosi on tukala eikä mielesi tee yhtään jonottaa, voit käyttää niinsanottua "vahinko-ohitusta". Joissakin kaupoissa kassojen vieressä on hyllyjä ja jono muodostuu tilanteesta riippuen hyllyn jommalle kummalle puolelle. Vilkaise, minne jono etenee, ja valitse hyllyn toinen puoli. Liity tältä väärältä puolelta jonoon ja näyttele, ettet huomannut jonon olevan muodostunut hyllyn toiselle puolelle. Vältä katsekontaktia muihin jonottajiin.



Kuva 2. Vahinko-ohitus.

 - Kahvilajonot

Tehdään ajatusleikki: saavut miellyttävään kahvilaan. Näet ikkunan äärellä houkuttelevan istumapaikan mutta huomaat, että tiskillä on jonoa. Pelkäät, että hyvä paikka ehtii mennä. Luonnollisesti myös jonon ensimmäinen todennäköisesti haluaa tämän paikan. Miksi juuri hänen tulisi saada mestan paras pöytä?

Tämä kikka vaatii kumppanin. Kaava on varsin yksinkertainen ja yllättävän suosittu: jätä frendisi jonottamaan ja hyökkää jonon ohi varaamaan paikat. Jonossa odottavat pellet jäävät nuolemaan näppejään ja kaverisi voi odottaa rauhassa vuoroaan ja tuoda myös sinun tilauksesi pöytään. Tätä voi hädin tuskin pitää edes ohitteluna, sillä ethän mennyt kenenkään edelle kassajonossa, ethän?

Jos olet liikkeellä yksin, käy jättämässä takkisi pöytään ja palaa jonon perälle. Joudut ikävä kyllä jonottamaan täyden ajan mutta ainakin paras paikka on varmistettu.


 Kuva 3. Pöytähyökkäys.

On hyvä muistaa, että jokainen ohitus on kuitenkin riski. Jotkut ihmiset eivät katso sitä hyvällä ja mainitsevat asiasta. Varaudu siis näihin ärsyttäviin valittajiin hyvillä disautuksilla. Klassikkoksi muodostunut "haista vittu" toimii yleensä tilanteessa kuin tilanteessa. Vanhoja naisia voi lisäksi kutsua esim. "prostituoiduiksi" tai "tiukkapipoiksi".

Varoitus: vältä ohittelua viikonloppuöiden nakkikioski- sekä taksijonoissa. Myös ehtoollisjono on havaittu äärimmäisen riskikkääksi.